Temppukoulut


Perhetemppukoulut (2-3v ja 3-5v)


Perhetemppukouluissa lapset vanhempineen pääsevät liikkumaan yhdessä ohjatusti. Ohjaajat tutustuttavat perheitä liikuntaleikkeihin, peleihin ja välineisiin. Tunneilla juostaan, hypitään, liikutaan musiikin tahdissa, pyöritään kuperkeikkoja ja opetellaan perusliikuntataitoja leikkien ja mielikuvien kautta.

Tunnin päätavoitteena on liikunnan riemu ja lapsen kokonaisvaltaisen kehittymisen tukeminen leikinomaisen ja monipuolisen liikunnan, esimerkiksi temppuilun, musiikkiliikunnan, palloilun ja rentoutusten avulla. Lapsi ja äiti, isä tai muu tuttu aikuinen pääsevät liikkumaan yhdessä ja iloitsemaan lapsen kehittymisestä. Luvassa on paljon hauskaa yhdessäoloa ja ryhmätyöskentelyä muiden kanssa!

Tunneilta saa myös ideoita ja virikkeitä perheen arkiliikuntaan. Ja parhaimmillaan temppukoulu johdattaa lapset jo pienestä pitäen liikunnalliseen elämäntapaan.

Syyskauden hinta 70€ (n. 13 krt) ja kevätkauden hinta 80€ (n. 15 krt)


Temppukoulut (3-6v)


Temppukoulujen tavoitteena on luoda pohjaa lapsen monipuoliselle kehittymiselle ja liikunnalliselle elämäntavalle.

Temppukoulussa leikitään liikuntaleikkejä sekä temppuillaan erilaisilla radoilla ja välineillä. Samalla kehittyvät lapsen tasapaino, koordinaatiokyky ja ketteryys. Lisäksi opitaan hahmottamaan tilaa, aikaa ja paikkaa.

Temppukoulu auttaa lapsia keskittymään ja noudattamaan sääntöjä sekä ottamaan muut lapset huomioon. Yhdessä koetaan myös onnistumisen elämyksiä!

Luvassa mm. temppuratoja, akrobatiaa, teemakertoja ja paljon muuta hauskaa! Tarjoamme lapsille mahdollisuuden harrastaa liikuntaa turvallisessa ja innostavassa oppimisympäristössä.

Mukaasi tarvitset vain juomapullon, mukavat vaatteet, halutessasi sisäkengät/-tossut ja reipasta liikuntamieltä!

Temppukoulu on lasten oma liikuntatuokio. Ensimmäisestä kerrasta lähtien pyrimme siihen, että vanhemmat eivät seuraa tuntia salissa. Poikkeuksena ovat perhekerrat, joita pyrimme mahdollisuuksien mukaan pitämään vähintään kerran kaudessa ja joille vanhemmat ovat erittäin tervetulleita.

Syyskauden hinta 70€ (n. 13 krt) ja kevätkauden hinta 80€ (n. 15 krt)


Yhteyshenkilöt
Ida Puttonen
ida.puttonen@ku-68.fi


Ilmoittautuminen